Näyttävät hyllypaperit

Elämänkulun leppoistaminen eli Downshifting on ollut jo pitkään oikea muoti-ilmiö. Tuota elämänlaatua, terveyttä ja myös hyvinvointia kokolailla parantavaa ilmiötä on mainostettu ja hehkutettu erityisesti ns. akkainlehdissä, joita silloin tällöin tulee selattua kun niitä käsien ulottuville osuu (luen lähes kaiken mitä kiinni saan!). Tarinat näistä elämänmuutoksista ovat useimmiten melkoisen koomista luettavaa.

Lähes poikkeuksetta on asiasta kertomassa hehkeä, huoliteltu ja hyvinvoivan näköinen naisihminen, kukkeimmassa kypsän aikuisen iässä. Haastattelupaikkana on esimerkiksi Kilimandjaron rinne, jonne leppoistaja on viimeisimmän teknologisen tietämyksen mukaisiin varusteisiin verhoutuneena kiivennyt etsimään itseään ja voittamaan itsensä oravanpyörästä hyppäämisen jälkeen, ja nauttii toimittajan kanssa jutustelun lomassa kupposen virkistävää yrttijuomaa lähes kaikki länsimaiset mukavuudet tarjoavassa rinneleirissä (jonne kaikki tavarat ja tarvikkeet on retuutettu paikallisten kantajien/oppaiden toimesta). Siinä sielu ja mieli lepää, alla leviävää savannia tuijotellessa. Tai sitten toimittaja on saanut kutsun vaatimattomalle 387 m2:n saaristohuvilalle (kaikin mukavuuksin), jonne haastateltava on paennut viettämään yksinkertaista elämää. Hän on juuri kokoamassa (kaikessa rauhassa, siinä samalla rupattelun lomassa meditoiden) terveellistä ja raikasta pikkupurtavaa tuoreesta pangasius-fileestä, luomuvihanneksista, joita paikallinen viljelijä toimittaa huvilalle useamman kerran viikossa, sekä vastaleivotuista luomu-kokojyväleipäkakkaroista (pullahtaneet paikallisen kalastajanaapurin emännän uunista juuri samaisena aamuna), jotka sivellään kevyesti balsamico-yrtti-oliviiöljyseoksella ja kruunataan ranskalaisella vuohenjuustolla. Naposteltavien yhteydessä tarjotaan raikasta Voss-pullovettä, jälkiruuaksi päräytetään täysautomaattisella kahvikeskuksella talon emännälle vartavasten suunniteltua kahvisekoitusta. Ruokatarpeita on valikoitu omin käsin (pääkaupunkiseudun delikatessenipuodeista) ja tuotu (Audin takakontissa) ihan itse  tänne saaristoon asti. Kaikki haastatellut ovat päättäneet tehdä lopun työelämän hektisistä vaatimuksista ja antaa aikaa itsensä löytämiselle, voittamiselle ja toteuttamiselle, matkustelulle, harrastuksille ja muulle mielekkäämmälle tekemiselle kuin tylsä työnteko. Päätös on ollut kaikille vaikea ja pitkän harkinnan tulos, sillä se on merkinnyt tinkimistä elintasosta tulojen pienentyessä jonkin verran. Nämä kaikki ovat olleet kiireisinä, työnraastamina vuosinaan esimerkiksi talousjohtajia, sijoitusjohtajia, henkilöstöjohtajia, pääjohtajia ja he suosittelevat kaikille samanlaista elämänlaadun parannusta. Kun sehän on vaan itsestä kiinni, jos sä haluut niin sä pystyt… Eipä ole samoissa merkeissä juuri haastateltu sitä tehtaanplikkaa, sihteeriä tai kaupan kassaa, jotka on yhden tai useamman yt-neuvonpidon jälkeen päätetty yhtiön toiminnan uudelleenorganisoinnissa/järkeistämisessä/saneerauksessa siirtää viettämään täysin työkiireetöntä (siis leppoisampaa) elämää eli downshiftautettu, sen kummemmin heiltä siihen haluja tai taloudellisia mahdollisuuksia kyselemättä.

Itselläkin on tuo daunsiftinki sattuneesta syystä osunut kohdalle, itse sen eteen ponnistelematta. Ensinhän siinä alkoi hidastua järjenjuoksu, sitten jalkojen teputustiheys ja lopulta hengenkulku ynnä sitä rataa kaikki fyysistä kuntoa vaativa toiminta. Tukevalla douppinkilla on allekirjoittaneen tahtia ja suorituskykyä saatu pikkuhiljaa korjailtua, mutta entiselleen ei ole vauhti palautunut, ei. Viimeisimmät ajat menty jo lähes tyhjäkäynnillä, joten pientä liikettä on havaittavissa lähinnä alamäkien kohdalla. Entisessä elämässä kun oli parhaillaan käynnissä samanaikaisesti gradun vääntäminen, kahdessa eri työpaikassa puuhastelu ynnä viimeiset tutkintoon vaadittavat kurssit suoritettavana, ja kun samaan aikaan oli vielä periluterilainen siisteysintoilunikin ylimmillään; ’Kerran viikossa pitää sinun kaikki talosta irtoava ulos tuuletettavaksi/hakattavaksi/lumipestäväksi/harjattavaksi kannettaman ja sisällä koko huusholli katosta lattiaan puunattaman, kaakelinsaumat hammasharjalla jynssättämän (ja niin teinkin, ihan oikeasti – voi kiesus sentään mitä hulluutta!)’. Eipä juuri ollut ongelmia liiasta vapaa-ajasta. Niinkuin ei sitten myöhemminkään kun ympärillä oli jo perhettä, toinen tenavista oli päiväkodissa ja toinen vasta aloittanut koulun, istuin molempien laitosten johtokunnassa – väitöskirjan teon ja työssäkäynnin ohella – ynnä jatkoin huushollin kuurausta lähes saman hulluuden tasolle asti. Nyt on huusholli ’hallitussa kaaoksessa’, eikä vähän sekaisin oleva astiakaappikaan saa aikaan henkistä pahoinvointia, sinne kun on perhe avuliaasti laittanut puhtaat astiat paikalleen ihan eri logiikalla. Hidas vauhti alkaa jo aamusta, kun joutuu kiskomaan, tauottamaan ja ajoittamaan useammansorttista roppia että pääsee yleensäkään liikkeelle. Se on väkisinkin kasvattanut luonnetta. Sitä mukaa on pitänyt oppia repimään riemua pienistäkin ympyröistä ja asioista.

Jokunen asumus takaperin oli naapurin hieman huonokuntoinen vanhempi rouva yhtäaikaa taloyhtiön lenkkisaunassa ja puheltiin siinä lauteilla kevääntuloon liittyvistä asioista. Tämä rouva kertoi saavansa suurta tyydytystä ja keväänkin alkavan omalla kohdallaan silloin kun hän saa vaihdettua keittiön kaappeihin uudet, näyttävät hyllypaperit. Joten jos antaisi noiden ikkunavälien hentojen ja jollakin omituisella tavalla ehkä koristeellistenkin pölykerrosten vielä olla paikallaan. Ja potkisi enimmät villakoirat sohvan alle (siedätän itseäni jatkuvasti – sekä henkisesti että hengityksellisesti!), keittäisi kupin teetä ja miettisi, pitäisikö ryhtyä käyttämään keittiön kaapeissa hyllypapereita. Semmoisia näyttäviä.