Kaikesta kurjuudesta ja elämän raisusta rajoittumisesta huolimatta sisäilmaoireilussa, sairastumisessa ja monikemikaaliherkistelyssä on yksi ao. vaivoista kärsiviä yhdistävä positiivinen piirre, jota ei ihan heti tule ajatelleeksi. Nimittäin tennarin – tai lähinnä jalanjäljen koko. Siis hiilijalanjäljen, joka ollenee tämänkaltaiseen tilanteeseen joutuneilla keskimääräistä pienempi. Tämä on suoraa seuraamusta siitä että elämästä joutuu karsimaan kokolailla paljon asioita. Tässä vain muutama esimerkki:
- Ilmansaastutus vähenee: sairastunut liikkuu varmasti huomattavasti keskimääräistä vähemmän käyttäen ilmaa saastuttavia ajoneuvoja, myöskään lentomatkailua ei ainakaan itsellä ole nyt hetimiten mielessä harrastaa – olisi karmeaa havaita alkavansa oireilla joko kanssamatkustajiensa tai itse koneen materiaalien vuoksi 10000 km:n korkeudessa, suljetussa tilassa, josta on lähin ulospääsymahdollisuus esim. kolmen ja puolen tunnin kuluttua (jossei satu omaamaan laskuvarjohyppelykokemusta). Kun joutuu jäämään työstä pois, vähenee työmatkailunkin osuus merkittävästi. Toisaalta, jos ja kun jossakin pitää joskus käydä, ei joukkoliikennettä välttämättä pysty enää hyödyntämään lainkaan, vaan joutuu entistä useammin turvautumaan yksityisautoiluun. Puntit silti saastutuksen vähenemisen puolella.
- Kemikaalikuormitus tippuu radikaalisti: hajusteet ja muu kosmetiikka, hiustuotteet, hygieniatuotteet, astioiden ja tekstiilien pesu- ja huuhteluaineet, ruuan lisäaineet, keinomakeutusaineet, monet lääkeaineet (lista on lähes loputon) jne. pitää usein karsia minimiin, vaihtaa luonnonmukaisempiin ja hajusteettomiin tai jättää jopa kokonaan pois käytöstä. Tämä jos mikä pienentää sitä tassunjälkeä rajusti. Toisaalta joitain lääkkeitä voi joutua käyttämään entistä useammin tai jopa jatkuvasti (astma- ja allergialääkkeet). Paperisaastekin vähenee, koskapa moni ei kestä painomusteita (tai sisäilmaongelmatiloista peräisin olevia papereita).
- Kulutus vähenee, mutta talouteen on myös positiivisia vaikutuksia: kun esim. kodissa olevat kalusteet eivät aiheuta oireita, ei ihan hevillä tule mieleen, josko pistäisi vaihtaen koko irtaimiston muodinmukaisempaan kuosiin. Edes (tarpeellisiakaan) lisäkalusteita saati sisustuskamoja ei myöskään hankita ihan kevein perustein. Samoin on vaatteiden ja muiden kulutushyödykkeiden laita. Toisaalta, kun toimeentulo on tippunut minimiin tai jopa nollaan, ei shoppailuakaan ole juuri mahdollista harrastaa. Siitä seuraa tietenkin se, että vaikutus kansallisiin talousnäkymiin on negatiivinen kun raha ei juuri kierrä. Luotan kuitenkin siihen että kynnellekykeneväisempi (ja enempi varoissaan oleva) kansanosa huolehtii tästä puolesta. Ja taas toisaalta: työllistämme mm. terveydenhuoltoa (sekä kunnallisella että yksityisellä puolella), farmasianalaa, sosiaalietuuksien hoitoalaa, terveystarkastajia jne. keskimääräistä kaduntallaajaa useammin. Sekä pidämme osaltamme yllä esim. hengityssuojain- ja ilmanpuhdistinalan teollisuutta. Työllistämme myös pitkälle erikoistuneita ammattialoja (joille jopa luomme tarpeen), kuten homekoira- ja sisäilma- & rakenne-tutkimuspalveluja.
Kaikenkaikkiaan me sairastuneet joudumme käytännössä nyt niin muodikkaasti downshiftaamaan eli leppoistamaan koko elämänkulkumme (tahdommepa tai emme), ainakin ulkoisilla mittapuilla mitaten. Eri asia on sitten miten se arkielämässä näkyy ja eritoten tuntuu – henkistä leppoistumista kun tuskin pääsee vahingossakaan kovin monella tapahtumaan kun joutuu jatkuvasti taistelemaan työnantajan/ työterveyden/ muun terveydenhuollon/ KELAn/ KEVAn/ Vakuutusoikeuden/ vuokranantajien/ asuntomyyjien (…puuuh! nyt en kyllä jaksa enää enempi ladella näitä…) kanssa omista oikeuksistaan, tai vaikka vääntämään lähipiiriin kuuluvien kanssa siitä, mikä kaikki pitää ympäristöstä karsia siksi että se ihan oikeasti aiheuttaa oireita ja pahentaa oireilevan tai sairastuneen tilannetta. Tai kun joutuu miettimään jatkuvasti, miten ne puuttuvat työtulot saa korvattua tai riipaistua takuurahat taas uuteen vuokra-asuntoon (jonka kunnosta ei ole etukäteen mitään takeita) tai revittyä oikeudenkäyntikuluihin tarvittavat varat että saa hometalokaupat puretuksi. Etenkin silloin kun voimat riittävät pahimmillaan juuri ja juuri tolkuissaan pysymiseen – jos siihenkään. Tämä stressilistakin on lähes loputon.
Ja silti me vaan tallaamme eteenpäin, pienin siroin jaloin…
Sisäilmastonmuutos 